Vain elämää, ei sen enempää

Tänään on ollut hieman vedoton olo. Ei oikein väsytä, mutta sellainen vilpitön pirteyskin on haave vain. Ehkä kello viiden herätystä voisi syyttää, mutta toisaalta olisin voinut mennä aikaisemmin nukkumaan. Mutta auringosta ja onnistuneesta työpäivästä tulee hyvä mieli. Muistellessani kulunutta viikkoa tulee myös hyvä mieli.

Tämän päivän hyvä mieli.

Tämä viikko on ollut mainio. Matkustin perheeni luo Ylöjärvelle. Se vasta oli elämää. Tässä viikkoni kuvina.

Iskä paistoi munkkeja. NAM!
Vaikka olenkin päivä päivältä intohimoisempi jääkiekkofani, tulee peleissä käytyä harmittavan usein. Tuona keskiviikkona Ilves voitti KalPan lukemin 7-4 ja vitsi, oli hienoa!
Siskonpojat ovat kultaa, tässä toinen heistä.
Sainpa Nokialta tuomisiksi pussillisen ihania omenoita!

Vain Elämää -kausi alkoi viitisen viikkoa sitten ja voi pojat, ohjelmassa esitetyt kappaleet ovat tällä hetkellä suosikkejani. Spotifykin huomasi asian. Etusivulle oli ilmestynyt minulle tarkoitettu soittolista “Tehokuuntelussa” – Tämän hetken hitit, joista et saa kylliksesi. Kuinka osuvaa! Ehkäpä laitan kuunteluun vielä viidennentoista kerran Erinin version Mä hiihdän -kappaleesta ja hiippailen hakemaan itselleni siipiä tähän lauantai-iltaan (täytyi oikeasti miettiä, että mikä päivä onkaan). Päivän viimeisiä auringonsäteistäkin varmaan riittää vielä hetkeksi.

Ihanaa viikonlopun jatkoa.

Pus, Tanja

Oon hyvä näin

Tällä viikolla Ilta-Sanomat on käsitellyt ulkonäköpaineita Oon hyvä näin -juttusarjassa. Suuressa osassa on nimenomaan viihtyvyys omassa kehossa ja itsensä hyväksyminen koosta huolimatta. Minusta tuntui tärkeältä kirjoittaa asiasta myös omien kokemuksieni kautta – ja juttuahan minulla riitti.

Tulen rakastavasta, kannustavasta ja hyväksyvästä perheestä. Sain harrastaa juuri sitä lajia mitä halusin, minulla oli ystäviä, menestyin koulussa, en juuri koskaan sairastanut ja koen olleeni onnellinen. Muistan silti ajatelleeni aika ajoin, että en kelpaa juuri sellaisena kuin olen, että minun pitäisi olla nätimpi ja puheliaampi, viisaampi ja rohkeampi. Ennen kaikkea nätimpi.

Harmitti, kuinka vähän vinoon kasvanut ylähampaani näytti tyhmältä tietyssä kulmassa valokuvissa, niinpä hymyilin näyttämättä hampaitani. Kun vieressä istui hoikka urheilijatyttö ja itse koki olevansa se pullukka (vaikka jälkeenpäin haluaisin sanoa nuorelle minälleni, että ihan normaaleissa mitoissa sitä oltiin). Luokallani oli minun mielestäni kauniimpia tyttöjä. Nuorempana (kyllä, 27-vuotiaana ajattelen, että voin pikkuhiljaa alkaa puhua nuoruusvuosistani) “kärsin” myös ihovaivasta nimeltä keratosis pilaris, jota esiintyi olkavarsien sivuissa ja jonkin verran reisissä. Vaiva oli ainoastaan kosmeettinen, mutta karheahko iho ja punaisen pienet näppylät kalvasivat salaa. Muistan hävenneeni ja yritin peitellä niitä parhaani mukaan.

Muutamana talvena koulumme järjesti lasketteluretken ja retken kauhein hetki tapahtui aina jo ennen retkeä: piti käydä kertomassa opettajalle suksien vuokraamista varten, kuinka pitkä oli ja kuinka paljon painoi. Vaikka se ei leimannut minua koululaisena tai ihmisenä mitenkään, ajattelin, että se teki niin. En edes tajua, mistä olin saanut sellaisen päähäni sen ikäisenä.

En jaksa meikata joka päivä, enkä kauppareissulle lähtiessäni mieti asukokonaisuuttani. Tykkään meikkaamisesta, mutta en tee sitä enää muiden kuin itseni takia. Tiedän, etten myöskään ole muotiguru ja rikon viikkotasolla varmaan kymmeniä niin sanottuja muotisääntöjä. Tällaisina päivinä olen muutamaan otteeseen saanut täysin tuntemattomilta ihmisiltä kommentteja siitä, kuinka “on vissii muutama ylimääräinen kilo” tai kuinka ” täytyis pitää pussi päässä, että joku vois seurustella sun kanssa.” Tuollaiset kommentit tuntuivat totta kai pahalta ja otin ne suhteellisen henkilökohtaisesti, vaikkeivat kyseiset henkilöt tunteneet minua laisinkaan. Nykyään osaan suodattaa kyseenalaiset kommentit ajatellen, kyse on vain toisen asenteesta tai epävarmuudesta. Oli kyse mistä vain, ei ole todellakaan okei sanoa toiselle moisia kamaluuksia. Ne voivat osua todella syvälle ja vaikuttaa itsetuntoon riipaisevan paljon.

Positiiviset ja kannustavat kommentit taas voivat saada aikaan ihmeitä. Yksi itselleni positiivisella tavalla mieleenpainuvimmista kommenteista on nimenomaan läheiseltä ihmiseltä. Kun muutama vuosi taaksepäin seurustelun alkutaipaleella poikaystäväni sanoi bussipysäkillä minun olevan jotain aivan erityistä, kun en käytä monta tuntia aikaa siihen, että voin lähteä ulos kotoa. Tuolloinkin mieleni käänsi kehun päälaelleen, koska ajattelin näyttäväni rekka-autolta, mutta vaikutus on pysyvä ja se vaikutus on hyvä.

Kuvasarjan kuvannut: Elias

Paineita tulee joka puolelta. Pitäisi mahtua tiettyjen painoindeksilukemien sisälle ja näyttää tietynlaiselta. Huonommuuden tunteita kaivetaan esiin vaikka väkisin. Aina voi olla kauniimpi, komeampi ja parempi. Kaiken tämän keskellä tulisi muistaa, että kuka tahansa voi kamppailla kehopositiivisuutensa ja itsetuntonsa kanssa, näytti vaaka kuinka vähän tai paljon tahansa. 

Olen opetellut olemaan itselleni armollisempi. Yritän oppia hyväksymään, etten osaa kaikkea, tiedä kaikkea tai muista kaikkea. En mahdu yhteiskunnan asettamaan kauneusmalliin – eikä tarvitsekaan. On päiviä, kun haluan käpertyä “vikoineni” sohvannurkkaan ja piiloutua maailmalta, mutta tiedän, että sieltä pitää jossain vaiheessa nousta. Ennen kaikkea haluan pystyä sanomaan omalle peilikuvalleni päivittäin, että olen hyvä juuri näin. Hyvän olon ei pidä olla kiinni piukoista pakaroista, suorista hohtavan valkoisista hampaista, täydellisistä pitkistä sääristä tai normaaliin painoindeksiin mahtumisesta. Enkä sano, ettei niitä saisi ihannoida tai yrittää saavuttaa. Niillä vain ei saisi olla valtaa määrittää sinua ihmisenä. Vartalo muuttuu elämäntilanteiden ja iän mukana, mutta sinun ei tarvitse.

Kropallani on tarpeeksi paineita ilman ulkonäkökeskeisyyttä, joka muodostuu sosiaalisen median, kauneuslehtien ja tunnettujen henkilöiden luomien ihanteiden valossa. Myös työhöni liitetään näitä ihanteita. Matkustamohenkilökunnan työhön yhdistetään mielikuvia, joista osa liittyy edustavaan, kiiltokuvamaiseen ulkonäköön päästä varpaisiin. Se ei ole minulla päässyt ihon alle, vaan omalla tavallaan tämä työ on auttanut minua löytämään ja hyväksymään naisellisuuteni. Nämäkin toki ovat vain henkilökohtaisia huomioita ja kokemuksia.

Uskon, että löytäessään rakkauden ja hyväksynnän itseään kohti sisältäpäin, on helpompi alkaa muokata esimerkiksi myös omaa kehopositiivisuuttaan. Se voi tarvita aikaa ja kärsivällisyyttä, paljonkin. Toisen täydellisen ei kuitenkaan tarvitse olla minulle täydellinen. Haluan olla itselleni rehellinen, positiivinen sekä nauttia siitä mihin kehoni pystyy ja mitä kaikkea se kestää. Jos oikeasti suhtautuisin vaakalukemaani kepeämmällä asenteella, en ehkä olisi niin kriittinen itseäni kohtaan pizzaa tai muita herkkuja syödessäni. Jos jonkun tulisi aloittaa joku näistä paljon puhutuista painoa pudottavista dieeteistä, olisi se asenteeni itseni hyväksymistä ja yleisiä kauneusihanteita kohtaan.

Let yourself be beautiful.
Tanja

Hyvä hiuspäivä

Kävin tänään kampaajalla, se tarkoittaa, että tänään oli hyvä hiuspäivä! Silloin kaikki tuntuu paremmalta ja valoisammalta. Voi, kunpa aina olisi hyvä hiuspäivä – eikä vain kampaajan käsittelyn jälkeen.  Se ei ole itsestäänselvyys, tällainen loistokas hiuspäivä siis. Hän, joka on selvittänyt täydellisten hiuspäivien salaisuuden, ilmoittautukoon!

Uskoisin, että valitettavan moni on käynyt läpi seuraavanlaisen (kauhu)skenaarion: pitäisi käydä leikkauttamassa kuivat, hapsottavat hiuslatvat, mutta omalle luottokampaajalle ei saa aikoja tai omaa luottokampaajaa ei ole syystä tai toisesta vielä löytynyt. Kepein, mutta jännityksen sekaisin mielin, istut tuntemattoman kampaajan penkkiin ja teet äärimmäisen selväksi, että pituutta saa lähteä aivan maksimissaan kaksi senttiä. Kymmenen senttiä pituutta hiuksista lävähtää lattialle, esität parhaimman tekohymysi kampaajan ”Mitä tykkäät?” -kommenttiin ja maksat palvelun laatuun nähden ylihinnan ja poistut liikkeestä mieli kirosanoja väärällään.

Muuttaessani pääkaupunkiseudulle seitsemän vuotta sitten minulla ei ollut tietoakaan, missä hoidattaisin ja värjäyttäisin hiukseni. Kävin silloin tällöin leikkauttamassa hiukseni siellä täällä, mutta värjäykset hoidin itse kotona. Vaikka osasin olla tyytyväinen kotona saatuihin tuloksiin, niin tiesin ja tunsin, ettei hiuslaatuni ollut parhain mahdollinen.

Tarkemmin ajatellen minulla ei milloinkaan ole ollut ihmistä, jota voisin kutsua luottokampaajakseni. Kunnes kaksi vuotta sitten löysin hänet. Ensimmäisellä kertaa tavatessani hänet totesimme molemmat, että hiuksissani on tekemistä, eikä ensimmäinen kerta korjaisi tilannetta. Jo ensimmäisen kerran aikana hän taikoi kotivärjäilyn myötä korppuuntuneet hiukseni elinvoimaisemmiksi. Tuosta päivästä lähtien en ole enää kotikonsteihin kajonnut, vaan olen panostanut hiustenhoitoon säännöllisin käynnein. On ihanaa, kun on olemassa ihminen, joka tuntee juuri minun hiukseni kaikkine oikkuineen – ja osaa laittaa kerta toisensa jälkeen tämän pehkon kuosiin.

Olen huomannut, että lentoemännän työssä oikeanlainen hiustenhoito ja etenkin niiden kosteutus on tärkeää. Varsinkin, kun omat hiukseni ovat kuivuteen taipuvaisia. Omiksi luottotuotteiksi ovat muodostuneet Keunen Care Satin Oil Treatment sekä Morocconoil Treatment, jotka kosteuttavat ja lisäävät kiiltoa hiukseen. Niitä voi käyttää sekä kuiviin että kosteisiin hiuksiin. Mikäli latvani tarvitsevat tehokosteutusta, sivelen niihin yön ajaksi Egyptian Magic -voidetta (pro tip: tämä on aivan erinomainen tuote myös kuivalle iholle tai kynsinauhoille). Mikäli teillä on suositella hyviä hiustuotteita, niin kaikki vinkit otetaan lämpimästi vastaan!

Pus,
Tanja

Onnen äärellä

Se on kotimatka reissun jälkeen. Se on hetki, jolloin tuntee itsensä upeaksi. Se on kosketus. Se on niin suurta rakkautta, että perhosparvi seikkailee päässä sekä vatsassa ja unohtaa syödä. Se on lapsen nauru. Se on hiljaa hymisemistä ja kovaan ääneen kailottamista. Se on aamutee sateen ropistessa ikkunaan. Se aiheuttaa ajan pysähtymistä, käsittämättömiä äännähtelyjä ja kivasti kuplivan olon. Semmoista se onni on.

Ollessani onnellinen, kasvoillani on sellainen hönö ilme. Niin minä ainakin uskon. Etenkin kotona saan huvittuneen ilmeen osakseni joka kerta, kun hiljaisesti sisimmissäni hykertelen. Haahuilen vain ympäriinsä ja hymyilen. Onnellisena Spotifyni soittaa hyvän mielen soittolistoja ja uppoudun vaaleanpunaisiin pilvilinnoihini. Onnellisena tekee myös typeriä asioita, kuten syö itsekseen purkin Ben&Jerry’siä. Onnellisena kaikki näyttää kauniimmalta ja kiitollisuuden tunne on helpommin saavutettavissa.

Onnea on rutistaa silmät lujaa kiinni ja ne avatessaan tajuta, että kaikki onkin totta. Onnellisuus. Se pukee jokaista ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta.

Pus,
Tanja

Kakku ja buffet – lyömätön yhdistelmä

Yhdellä palalla kakkua on potentiaalia kruunata koko päivä. Entä sitten, jos syökin seitsemän? Viime maanantaina houkuttelin kaksi ystävääni Kakkugallerian kakkubuffettiin kakkuöverien toivossa. Minusta koko konsepti on hieno: saat luvan kanssa syödä niin paljon kakkua, kun vatsa (ja omatunto) kestää.

Uskoakseni söimme noin 16 palaa kakkua. Oli mustikkatartalettia, herkkusuun suklaaunelmaa, raikasta sitruuna-marenkitartalettia, suklaamarmorikakkua, erilaisia juustokakkuja ja ihanan mehevää – ja santsattavaa – porkkanakakkua paksulla tuorejuustopäällisellä. Ai ai, siinä kakkujen äärellä istuimme ja puhuimme, nauroimme, haimme vähän lisää kakkua ja nauroimme taas. Parasta oli, että meitä ei hätistely ulos, vaikka vietimme Fredan viihtyisässä kahvilassa kokonaiset kolme tuntia.

“Now I know what love is.”
Kuva: Mikko Kankaala

Siinä kahden ystäväni keskustellessa syvennyin hetkeksi seuraamaan tilannetta kuunnellen ja kuvaten. Tunsin vilpitöntä onnellisuutta tuossa hetkessä ja siirsin kännykän syrjemmälle. Kakkua ja ystäviä, tuollaisiin hetkiin täytyy laittaa jatkossa enemmän aikaa. Onhan kakku aina hyvä idea ja ystävät korvaamattomia.

Niille, joita kakkuähkyn mahdollisuus ei hätkäytä:
Tällainen ihana Kakkugallerian kakkubuffetti on mahdollista löytää Vantaalla Dixistä ja Helsingissä Itiksestä sekä Fredalta. Buffa maksaa 12,5€ ja se sisältää kahvin tai teen. Tiskistä saa valita itselleen kerrallaan kolme kakkupalaa. Lämmin suositus täältä suunnalta!

Ihanaa kakkua ja torstaita kaikille!

Tanja