Hei rakkaat ihmiset

Kuultuani BEHMin uusimman kappaleen Hei rakas, se muistutti minua eräästä kirjoituksestani parin vuoden takaa. Se on oodi niille ihmisille, joita ilman laulut olisivat sointuja vain. Niille ihmisille, jotka pitävät sopivissa määrin sun jalat maassa tai ottavat syliin, kun menee hieman heikommin. Niille ihmisille, joiden seurassa kukoistat.

“Tiedän, ettei mun teksti tai ajatuksenjuoksu aina ole soljuvaa ja kaunista ja terävää, enkä osaa aina reagoida hauskasti tai spontaanisti heittoihin. Haluan varmaan ikuisesti olla supliikimpi. Ekstrovertti mussa haluaa ja pystyy tutustumaan ihmiseen kuin ihmiseen. Pystyn syystä tai toisesta puhumaan uusille ihmisille. Ja vielä enemmän jos kemiat kohtaavat. Mutta entäs sitten kun mut jo tuntee ja mitä jos musta tuleekin tylsä? En mä halua olla tylsä. Haluan olla semmoinen hörsyilevä, hölmö, ihana, hauska ja fiksu tyyppi. Sellainen, jonka kanssa aika kulkee kuin siivillä. Sellainen, jonka kanssa huudetaan ääni käheäksi festareilla. Sellainen, jonka kanssa voi lähteä minne vaan hetken mielijohteesta. Sellainen, joka vaan on syystä tai toisesta toisen lempi-ihmisiä. Jotenkin on tärkeää tuntea itsensä tärkeäksi tai muistetuksi. Mikä sinällään on vähän hassua, mutta kenties inhimillistäkin.

Mutta ehkäpä ne ihmiset jotka ovat vierellä siitäkin huolimatta, että on välillä tylsä tai toisaalta maailman äänekkäin, ne on niitä ihmisiä. Ihmisiä, jotka osaa sanoa kun ärsytän. Ihmisiä, jotka osaa sanoa, kun menee hieman pieleen. Mutta myös ihmisiä, jotka jaksavat iloita ja juhlistaa elämän pieniä ja isoja asioita. Ihmisiä, jotka ovat sinua varten – aina.”

Olen tullut siihen tulokseen, että tuntiessaan ja hyväksyessään itsensä ominaisuuksineen, löytää itsensä helpommin niiden ihmisten joukosta, jotka eivät ole vain ohikulkumatkalla. Olen joskus kameleontin lailla sopeutunut, sulautunut ympäristööni – kuvitellut, että tarvitsen muiden ihmisten hyväksynnän ennen omaani. Ajatellen, ettei minussa ole tarpeeksi jotain tiettyä ominaisuutta, mitä tilanteissa tarvitaan.

Tässä vuosien saatossa minä olen kuitenkin löytänyt ihmisiä ympärilleni (tai osa vain on vahvistanut paikkaansa), jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen! Jes! Saan olla nolo, kiukkuinen, ihana, rehellinen, kuunteleva, yli-innokas, väsynyt, rakastava, kuittaileva ja silti (silti!!) he pysyttelevät mukana. Ja vaikka tästä tekstistä muodostuikin fiilistely oman itsensä hyväksynnälle, niin olkoon tämä kiitos kaikille loistaville tyypeille, joita minun elämääni on siunautunut eri polkuja pitkin.

Kun kirjoittaa ilosanomaa rakkaista ihmisistä elämässä, täytyy antaa itselleenkin edes vähän krediittiä. Yksi asia ainakin on varma: nykyään uskallan sanoa ääneen olevani hörsyilevä, hölmö, ihana, hauska (ainakin toisinaan) ja fiksu tyyppi. Jotkin näistä jopa potenssiin kolme. Se on ihanan vapauttava tunne ja tekee ihmeitä itsetunnolle, kun on oppinut tykkäämään itsestään ja ominaisuuksistaan. Olen välillä nolo ja outo, mutta Ylekioskin Emman sanoin: mitä välii, päppädää. Olkaa ihmiset omia itsejänne ja tehkää se itsenne vuoksi.

Pus,
Tanja

2 vastausta artikkeliin “Hei rakkaat ihmiset”

  1. Tanja❤️ Sä oot just täydellinen tollasena kun oot, älä ikinä muutu! Oon onnekas kun oon saanut sunlaisen ystävän😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *