Aamupalaksi kulhollinen muroja

Kiemurtelin hieman vastahakoisesti pois unisista lakanoista, siirryin aamu-utu silmissä keittiöön ja huomasin eilisen fiilisostokseni odottamassa keittiönpöydällä. Mieleni täytti ilo, nostalgia sekä lapsuuden muistot. Voi minua onnellista! Enpä muista milloin olisin ollut niin innoissani nähdessäni muropaketin. En varmaan koskaan, en edes lapsena. 

Varvistin yltääkseni ottamaan syvän kulhon kaapin kätköstä. Muropakettia aukaistessani muistelin, kuinka niistä löytyi joskus esimerkiksi väriä muuttavia lusikoita, kun ne upotti maitoon. Pieni harmi vihlaisi lapsenmieltäni, kun yllätystä ei ollut tällä kertaa. Tunsin itseni kuitenkin kaksikymmentä vuotta nuoremmaksi kaataessani maitoa rinkulanmuotoisten murojeni sekaan. Sitten hipsin viileälle parvekkeelle villasukat jalassa ja kaikessa tyytyväisyydessäni kulho mukanani.

Otin varmasti nopeimmat aamiaiskuvani koskaan, sillä löysät mömmömurot ovat mielestäni ällöttäviä. Siinä työmaakoneiden pauhatessa ja päiväkodin lasten huutojen säestämänä mutustin vielä sopivasti rouskuvat murot loppuun ja päätin, että tulkoon tästä(kin) hyvä päivä.

Sivuhuomiona mainittakoon, että joskus haaveilen salaa sellaisesta ajasta, että voisin täyttää asunnon parvekkeelta keittiöön erilaisin kasvein ja kukkasin – ilman, että ne päätyvät kissojeni uteliaisiin suihin. Tänään oli sellainen aamu, kun istuin murokulhoni kanssa parvekkeella ja ajattelin, että sopisipa tähän hetkeen (ja kuvaan) vaasillinen kukkia. Jotain kauniita ja värikkäitä.

Ihanaa alkanutta keskiviikkoa.

Tanja