Anna minun lukea enemmän

Yksi varhaisimmista lukemiseen liittyvistä kokemuksistani sijoittuu Rymättylän mökkimme perimmäiseen vinttikamariin. Sinne minä, siskoni ja isoäitimme linnoituimme monena kesänä. Seuranamme Kurnu ja Loikka, Viiru ja Pesonen, Maameren velho, Mikko Mallikas sekä asukkaita mitä ihmeellisimmistä metsistä. Lapsuuden kesät olivat lukemisen juhlaa.

Muistan ajomatkat Rymättylän kirjastoon punaisella Ladalla pitkin pikkuruisia metsäteitä. Muistan kirjaston tuoksun ja sen, kuinka valitsin usein Goosebumps-kirjasarjasta osan tai kaksi. Kun pääsimme takaisin mökille, söimme yhdessä paljon uusia perunoita ja paistettua makkaraa. Sitten menin vatsa täynnä makoilemaan auringon kuumentamille kallioille ja siellä minä merimaisemassa avasin kirjani ja katosin sen maailmaan.

Ala-asteaika oli elämäni rikkainta lukuaikaa. Koulussamme oli mahdollista lainata kirjoja sen omasta kirjastosta. Jokaisella oli käytössä söpöt lainauslappuset, johon kirjastoa hoitava opettaja merkitsi kirjasta lukusarjan, joka sittemmin viivattiin yli kun kirja oli palautettu. Joinakin vuosina minulla noita lappuja kului useita, sillä parhaimpana vuotenani luin yli 300 (!) kirjaa. Näistä iso osa oli helposti luettavia, muutamassa tunnissa kahlattuja kirjoja, mutta tuntuuhan tuo hurjalta määrältä.

Jossain matkan varrella lukuintoni kuitenkin hiipui ja lukeminen väheni vuosi vuodelta. Monen sadan kirjan vuositahti vaihtui ensin muutamiin kymmeniin ja lopulta vain muutamiin. Olen toki vuosien varrella raahannut muuttokuormasta toiseen muutamia laatikollisia kirjoja, joita en ole saanut luetuksi, mutta jotka ovat eräpäivättömällä lukulistallani. Ne vain ovat.

Harventuneista lukuhetkistä huolimatta rakkaus kirjojen lukemiseen ei ole kadonnut. Elvyttelen sitä pikkuhiljaa, huhuilen ja runoilen lukuinnolleni kuten Kurnu puutarhalleen, jonka kukansiemenet eivät kasvaneet. Ajattelinkin haastaa itseni poistumaan somesta pariksi päiväksi ja keskittymään vain lukemiseen, sukellan pois tästä maailmasta. Tajusin nyt myös, kuinka kamala ajatus onkaan, että lukemisen aikaan saamiseksi on haastettava itsensä tällä tavoin.

Kaipaan kyyneleitä, jotka Siriuksen kuolema aiheutti. Kaipaan sitä tyttöä, joka halusi itsekin maistaa perskurkkanaa Ison Kiltin Jätin kanssa, vaikka se näytti ja kuulosti iljettävimmältä ikinä. Häntä, joka nauroi siskonsa ja isoäitinsä kanssa kun Raisu Roosa porhalsi ulos häkistään kuin veturi. Häntä, joka kasvoi kirjojen parissa siirtyen lastenkirjoista nuorten ja aikuisten kirjoihin, elämänkertoihin ja tietokirjoihin.

Joskus lukeminen oli vakio. Perusjuttu, kuten hengittäminen on. Haluan palata siihen. Lukuisat kirjat odottavat lukemistaan ja tässä minä vain kirjoitan siitä. Lähipäivinä linnoittaudun parvekkeellemme kirjan, vilttien, villasukkien, suklaan ja useiden teekupillisten kera. Ehkä saan bonuksena aurinkoisen kevätpäivän.

Tanja