Hei hei, elokuu

Olen alkavan syksyn kunniaksi päättänyt opetella tekemään nutturan, sellaisen huolettoman ja sotkuisen (mutta kauniin), joka sopii olohuoneen nurkassa tuhannen kynttilän joukossa istuvan naisen päähän. Tällä naisella on päällä maailman isoin villapaita ja isoäidin ainakin kymmenen vuotta sitten kutomat punamustat ruttusukat.

Siinä minä sitten istuisin ja ajattelisin. Siinä olen tullut aika eteväksi. Mikähän oli se asia, joka minua vaivasi viime keskiviikkona? Olen täysin varma, että… HEI HEI HEI, ulkona välähti salama! Tuleekohan kohta toinen? Siitä tulikin mieleeni, että minun tekee mieli juustokakkua.

Ajattelisin. Vaipuisin siinä omaan itseeni. Kuinka onnellinen ja kiitollinen saankaan olla taas menneestä kesästä. Syödyt jäätelöt ja juhlitut festivaalit. Hiljaiset metsät ja kovaääninen Alias. Ihanat kesämekot ja pihakirppikset. Kesäloma ja uudet perunat. Raikkaan kylmä merivesi ja ne kaikki kolmesataa asiaa, jotka eivät juuri nyt tule mieleen.

Siinä minä sitten olisin tyytyväisenä, nutturapäissäni. Hei hei, elokuu. Tervetullut olet, oi syyskuu.

Tanja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *