Tänä vuonna olen saanut viettää ennätyspitkän ajan hyvinvointini parissa ja olen nauttinut siitä suunnattomasti. Lupasin itselleni, että kun kerran aikaa itselleen on, niin otetaanpa siitä kaikki irti. Ja voi juku, niinhän minä otin.

Voimaantumisen kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä. Olen ystävystynyt kehoni kanssa uudelleen, näen sen uusin silmin ja ennen kaikkea olen oppinut kuuntelemaan sitä, arvostamaan kaikkea, mihin se pystyy. On vahvistavaa ajatella, että pystyy melkoisiin tekoihin, kun vain uskoo eikä anna periksi.

Ensimmäistä kertaa ikuisuudelta tuntuvaan aikaan minulla on unirytmi. Olen levännyt, tunnen itseni levänneeksi. Lepo on karistellut harteilta ihon alle jääneitä rasituksia vuosien varrelta ja silmät ovat auenneet himpun verran enemmän kaikelle.

Kaiken hektisyyden ja maailmanmyllerryksen keskellä olen löytänyt rytmin ja rauhallisuuden arkeeni. Ihan kuin olisi oppinut hengittämään paremmin, venyttämään raajansa pidemmiksi kuin aiemmin.

Tuntuu, että vain pieni hetki sitten oli maaliskuu, lomautus alkoi ja kaikki hieman pysähtyi. Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Mutta nyt on jo syksy. Kaunis, värikäs, raikas syksy, ja elämä voisi alkaa pikkuhiljaa mennä eteenpäin. Ihan vain pienin askelin, jos sopii. Nyt vain nautin siitä tunteesta, että itsellä on kaikki hyvin.