Tämä maanantai on ollut suloisen rauhallinen. Nukuin paremmin kuin aikoihin ja heräsin aamulla kauniiseen violetinsävyiseen aamuun, josta en ihasteltunani tajunnut ottaa edes valokuvaa. Tein eilen joulutorttuja, joista yksi jäi odottamaan tätä päivää. Aamulla se odotti kutsuvasti keittiön pöydällä, mutta päätin antaa odotuksen jatkua.

Olen kuullut sanottavan, että maanantai on (viikon) uusi alku. Minusta tuntuu, että vuorotyössä tiistai on toisinaan kuin lauantai ja sunnuntaifiilistä voi viettää torstaisin. Tässä maanantaissa on kuitenkin jotain uuden alun taikaa. En tiedä, johtuisiko se aamusella ostetusta tuoreesta, lämpimästä kauraleivästä vai siitä, että tajusin jouluun olevan alle kuukausi aikaa. Se johtua myös siitä, että tajusin vasta kynsihuollossa, että maanantaipäivähän se tänään.

Olen viime aikoina viettänyt tavallista vähemmän aikaa töissä talviaikataulujen myötä. Oi, tätä ajan ylellisyyttä. On ihanaa, kun on aikaa keskittyä, aikaa levätä, aikaa olla tekemättä mitään. Kaiken tämän ajan olen yrittänyt hyötykäyttää arjen rauhoittamiseen ja keskittää energiani tässä hetkessä olemiseen. Olla rauhallinen, vaikka toinen – ei kuvissa esiintyvä – kissani pissaisi viikonloppuna sohvalle. Olla rauhallinen ja hyväksyä, vaikka oma tahto ei ole sama kuin toisen tahto. Olla rauhallinen ja tyytyväinen, koska illalla muistat joulutortun odottavan sinua edelleen keittiön pöydällä. Ja syöt sen kaikessa rauhassa Karibian auringon kera.

Tavallinen, yllättävä, ihana, vaahtokarkin makea arki (ja sen hehkutus). Maanantaikin on oikein hyvä päivä. Eikö niin? Ainakin kissani Tiuhti sitä mieltä.

-Tanja