Hyvä hiuspäivä

Kävin tänään kampaajalla, se tarkoittaa, että tänään oli hyvä hiuspäivä! Silloin kaikki tuntuu paremmalta ja valoisammalta. Voi, kunpa aina olisi hyvä hiuspäivä – eikä vain kampaajan käsittelyn jälkeen.  Se ei ole itsestäänselvyys, tällainen loistokas hiuspäivä siis. Hän, joka on selvittänyt täydellisten hiuspäivien salaisuuden, ilmoittautukoon!

Uskoisin, että valitettavan moni on käynyt läpi seuraavanlaisen (kauhu)skenaarion: pitäisi käydä leikkauttamassa kuivat, hapsottavat hiuslatvat, mutta omalle luottokampaajalle ei saa aikoja tai omaa luottokampaajaa ei ole syystä tai toisesta vielä löytynyt. Kepein, mutta jännityksen sekaisin mielin, istut tuntemattoman kampaajan penkkiin ja teet äärimmäisen selväksi, että pituutta saa lähteä aivan maksimissaan kaksi senttiä. Kymmenen senttiä pituutta hiuksista lävähtää lattialle, esität parhaimman tekohymysi kampaajan ”Mitä tykkäät?” -kommenttiin ja maksat palvelun laatuun nähden ylihinnan ja poistut liikkeestä mieli kirosanoja väärällään.

Muuttaessani pääkaupunkiseudulle seitsemän vuotta sitten minulla ei ollut tietoakaan, missä hoidattaisin ja värjäyttäisin hiukseni. Kävin silloin tällöin leikkauttamassa hiukseni siellä täällä, mutta värjäykset hoidin itse kotona. Vaikka osasin olla tyytyväinen kotona saatuihin tuloksiin, niin tiesin ja tunsin, ettei hiuslaatuni ollut parhain mahdollinen.

Tarkemmin ajatellen minulla ei milloinkaan ole ollut ihmistä, jota voisin kutsua luottokampaajakseni. Kunnes kaksi vuotta sitten löysin hänet. Ensimmäisellä kertaa tavatessani hänet totesimme molemmat, että hiuksissani on tekemistä, eikä ensimmäinen kerta korjaisi tilannetta. Jo ensimmäisen kerran aikana hän taikoi kotivärjäilyn myötä korppuuntuneet hiukseni elinvoimaisemmiksi. Tuosta päivästä lähtien en ole enää kotikonsteihin kajonnut, vaan olen panostanut hiustenhoitoon säännöllisin käynnein. On ihanaa, kun on olemassa ihminen, joka tuntee juuri minun hiukseni kaikkine oikkuineen – ja osaa laittaa kerta toisensa jälkeen tämän pehkon kuosiin.

Olen huomannut, että lentoemännän työssä oikeanlainen hiustenhoito ja etenkin niiden kosteutus on tärkeää. Varsinkin, kun omat hiukseni ovat kuivuteen taipuvaisia. Omiksi luottotuotteiksi ovat muodostuneet Keunen Care Satin Oil Treatment sekä Morocconoil Treatment, jotka kosteuttavat ja lisäävät kiiltoa hiukseen. Niitä voi käyttää sekä kuiviin että kosteisiin hiuksiin. Mikäli latvani tarvitsevat tehokosteutusta, sivelen niihin yön ajaksi Egyptian Magic -voidetta (pro tip: tämä on aivan erinomainen tuote myös kuivalle iholle tai kynsinauhoille). Mikäli teillä on suositella hyviä hiustuotteita, niin kaikki vinkit otetaan lämpimästi vastaan!

Pus,
Tanja

Onnen äärellä

Se on kotimatka reissun jälkeen. Se on hetki, jolloin tuntee itsensä upeaksi. Se on kosketus. Se on niin suurta rakkautta, että perhosparvi seikkailee päässä sekä vatsassa ja unohtaa syödä. Se on lapsen nauru. Se on hiljaa hymisemistä ja kovaan ääneen kailottamista. Se on aamutee sateen ropistessa ikkunaan. Se aiheuttaa ajan pysähtymistä, käsittämättömiä äännähtelyjä ja kivasti kuplivan olon. Semmoista se onni on.

Ollessani onnellinen, kasvoillani on sellainen hönö ilme. Niin minä ainakin uskon. Etenkin kotona saan huvittuneen ilmeen osakseni joka kerta, kun hiljaisesti sisimmissäni hykertelen. Haahuilen vain ympäriinsä ja hymyilen. Onnellisena Spotifyni soittaa hyvän mielen soittolistoja ja uppoudun vaaleanpunaisiin pilvilinnoihini. Onnellisena tekee myös typeriä asioita, kuten syö itsekseen purkin Ben&Jerry’siä. Onnellisena kaikki näyttää kauniimmalta ja kiitollisuuden tunne on helpommin saavutettavissa.

Onnea on rutistaa silmät lujaa kiinni ja ne avatessaan tajuta, että kaikki onkin totta. Onnellisuus. Se pukee jokaista ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta.

Pus,
Tanja

Kakku ja buffet – lyömätön yhdistelmä

Yhdellä palalla kakkua on potentiaalia kruunata koko päivä. Entä sitten, jos syökin seitsemän? Viime maanantaina houkuttelin kaksi ystävääni Kakkugallerian kakkubuffettiin kakkuöverien toivossa. Minusta koko konsepti on hieno: saat luvan kanssa syödä niin paljon kakkua, kun vatsa (ja omatunto) kestää.

Uskoakseni söimme noin 16 palaa kakkua. Oli mustikkatartalettia, herkkusuun suklaaunelmaa, raikasta sitruuna-marenkitartalettia, suklaamarmorikakkua, erilaisia juustokakkuja ja ihanan mehevää – ja santsattavaa – porkkanakakkua paksulla tuorejuustopäällisellä. Ai ai, siinä kakkujen äärellä istuimme ja puhuimme, nauroimme, haimme vähän lisää kakkua ja nauroimme taas. Parasta oli, että meitä ei hätistely ulos, vaikka vietimme Fredan viihtyisässä kahvilassa kokonaiset kolme tuntia.

“Now I know what love is.”
Kuva: Mikko Kankaala

Siinä kahden ystäväni keskustellessa syvennyin hetkeksi seuraamaan tilannetta kuunnellen ja kuvaten. Tunsin vilpitöntä onnellisuutta tuossa hetkessä ja siirsin kännykän syrjemmälle. Kakkua ja ystäviä, tuollaisiin hetkiin täytyy laittaa jatkossa enemmän aikaa. Onhan kakku aina hyvä idea ja ystävät korvaamattomia.

Niille, joita kakkuähkyn mahdollisuus ei hätkäytä:
Tällainen ihana Kakkugallerian kakkubuffetti on mahdollista löytää Vantaalla Dixistä ja Helsingissä Itiksestä sekä Fredalta. Buffa maksaa 12,5€ ja se sisältää kahvin tai teen. Tiskistä saa valita itselleen kerrallaan kolme kakkupalaa. Lämmin suositus täältä suunnalta!

Ihanaa kakkua ja torstaita kaikille!

Tanja

Hei hei, elokuu

Olen alkavan syksyn kunniaksi päättänyt opetella tekemään nutturan, sellaisen huolettoman ja sotkuisen (mutta kauniin), joka sopii olohuoneen nurkassa tuhannen kynttilän joukossa istuvan naisen päähän. Tällä naisella on päällä maailman isoin villapaita ja isoäidin ainakin kymmenen vuotta sitten kutomat punamustat ruttusukat.

Siinä minä sitten istuisin ja ajattelisin. Siinä olen tullut aika eteväksi. Mikähän oli se asia, joka minua vaivasi viime keskiviikkona? Olen täysin varma, että… HEI HEI HEI, ulkona välähti salama! Tuleekohan kohta toinen? Siitä tulikin mieleeni, että minun tekee mieli juustokakkua.

Ajattelisin. Vaipuisin siinä omaan itseeni. Kuinka onnellinen ja kiitollinen saankaan olla taas menneestä kesästä. Syödyt jäätelöt ja juhlitut festivaalit. Hiljaiset metsät ja kovaääninen Alias. Ihanat kesämekot ja pihakirppikset. Kesäloma ja uudet perunat. Raikkaan kylmä merivesi ja ne kaikki kolmesataa asiaa, jotka eivät juuri nyt tule mieleen.

Siinä minä sitten olisin tyytyväisenä, nutturapäissäni. Hei hei, elokuu. Tervetullut olet, oi syyskuu.

Tanja

Innostuksen ihana tunne

Minä sain syntymälahjaksi innostuksen. Kaikki merkit viittaavat siihen. Ovat viitanneet jo pitkään. Voi, saippuakuplia! Auringonlasku, wau! Uusi muumimuki tulee kauppoihin, JIPII! Hei, siellä sataa!  Jos innostun, en peittele sitä. Minun pääni ei ymmärrä, että miksi pitäisi. Sehän on upea piirre ja tykkään siitä piirteestä itsessäni! Maailmassa on tarpeeksi kaikkea surullista ja ahdistavaa. Joten voidaanko yhdessä innostua, ihan vain vaikka syksyn ihanista tulevista väreistä ja kuumasta kaakaosta?

Innostus. Se on ihana tunne. Se voi laittaa unohtamaan kaiken muun ympäriltä – nälän, janon, vessahädän, poikaystävän, tyttöystävän, ajan juoksun. Innostuksen pyörteessä saattaa tuntua kuin eläisi jotain hyvää unta todeksi. Se on ihmeellinen voima. Se teki minusta aikoinaan varhaismummon kutimineen, kymmenine lankakerineen ja sukkineen, joille ei koskaan syntynyt paria. Varhaismummona olo oli mielekästä, mutta vielä ei ollut hänen hetkensä tulla jäädäkseen.

Täytyy kyllä myöntää, että en koskaan innostunut kouluhiihdosta. Juokseminen – thank u, next. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt, mikä jalkapallossa viehättää (sehän on lähinnä juoksemista). Että ehkei kaikesta tarvitse pakottaa itseään innostumaan. Olette varmasti joskus seuranneet, kuinka toinen puhuu innostuksestaan silmät loistaen, niin uppoutuneena ja niin keskittyen. Toisinaan innostun niin, että happi loppuu. Tiedättehän, kun on puhunut taukoamatta niin pitkään, että täytyy haukkoa saavillinen ilmaa itseensä, ennen kuin pystyy jatkamaan.

Pyrin keskittämään energiani yhä paremmin sellaisiin asioihin, jotka innostavat ja inspiroivat, vievät minua lähemmäs sellaista ihmistä, joka haluan olla. Sellaista, joka on kokenut kaiken omasta mielestään saavutettavan ja koettavan arvoisen siihen päivään mennessä, kun kysytään, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Ja vaikka silloin tietäisin tehneeni asioita, joita olisin voinut tehdä vähemmän (kuten suuttua turhasta) – voisin silti vastata vienosti hymyillen, että ei.

Innostumisen iloa!

Tanja

ps. kyllä aikuisiälläkin saa innostua saippuakuplista ja kaakaosta.