Olen elämäni aikana oppinut melko eteväksi juoksun välttelijäksi. Kun vain ajattelenkin juoksemista, mieleni muuttuu ankeaksi ja kroppani kankeaksi, saamattomaksi pötköksi. Onko kohtalotovereita?
Ringeten ohessa alkulämmittelyn yhteydessä on tullut hölkättyä ja useasti olen yrittänyt sitä omatoimisestikin aloittaa. Sanomattakin lienee selvää tämän johdannon jälkeen, että se ei ole lempiurheilumuotoni. Paras tai pisin suoritukseni on monen vuoden takaa ja silloinkin juoksentelin säännöllisesti kuukauden, jonka jälkeen juostessa teki mieli heilutella jalkojen sijaan lähinnä sopimattomia käsimerkkejä. Että kiitos, mutta ei kiitos.
Juoksijan ikuiselta tuntuva alku minussa on kuitenkin nostanut hennosti päätään. Kuten myös on lenkkipolkuruuhkasta päätellen monella muullakin. Vantaanjoen varrella saa aivan tosissaan väistellä kanssaliikkujia. Tai sitten katsoa kadehtivasti, kun joku juoksee ohitse kevein askelin ja oma ajatukseni on ehkä minäkin joskus.
Tiistaina yritin viimeiseen saakka suostutella poikaystävääni kävelylenkille juoksun sijaan – siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Kompromissina kävelimme ensimmäisen kilometrin, jotta sain rauhassa ihannoida keväistä säätä ja fiilistellä auringonpaistetta. Juoksuun lähdön jälkeen huomasin kokevani jotain mullistavaa ja minun kirjoissani historiallista. Uskallan varovasti sanoa, että neljän kilometrin juoksu tuntui hyvältä ja henkikin kulki.
Joidenkin kirjoissa historiallista olisi kymppi, puolimaraton tai maraton. Mutta minä olen tällä hetkellä tyytyväinen sellaisiin säädyllisiin, lyhyisiin lenkkeihin, joissa jaksan antaa kaikkeni. Ilman seuraavien päivien rikkinäistä oloa. Juoksuprioriteetteina ovat hyvä olo ja puuskuttamattomuus. Suorituksen jälkeen parasta on tsemppihali ja haave kehityksestä.
Nyt viimeisen kahden viikon aikana on tullut käytyä lenkillä vähintään joka toinen päivä ja luottavaisin mielin mennään kohti parempia tuloksia sekä jaksamista. Katsotaan, mihin tämä tällä kertaa johtaa. Ehkä juoksusta voikin saada ihan kivan sivu-urheilulajin, vaikken vielä siihen täysin ilman vänkäröintiä suostukaan.
Tanja
Tekstin kuvat: Katja Asikainen