työelämä

Työni lentoemäntänä: kurkkaus kulisseihin

Aloitin työni lentoemäntänä maaliskuussa 2017 ja sen jälkeen olen lentänyt töiden puolesta 921 lentoa. Se tekee karkeasti laskettuna tuhansia kaadettuja kahveja, 2255 lentotuntia ja reilusti yli 150 000 tervehdittyä matkustajaa, useita uusia ystäviä ja sitäkin enemmän odottamattomia tilanteita.

Jokainen päivä on paperilla lähes samankaltainen, mutta silti niin erilainen, sillä kohteet ja työkaverit vaihtuvat päivittäin. Työtä on hankala kuvailla muutamalla sanalla, mutta vastoin yleisiä ajatuksia, työ ei ole ainoastaan kahvin kaatamista ja pelkkää hymyä – vaikka helpoimpina päivinä se siltä tuntuukin. Taustalla on monia ennen kaikkea turvallisuuteen keskittyviä toimintaohjeita: käymme ennen työpäivää läpi tietyin väliajoin vaihtuvat aihealueet koskien esimerkiksi yhtiön toimintamenetelmiä tai miten toimia tulipalon syttyessä. Saamme myös tietoomme kyseisen päivän matkustajamäärät, lentoajat ja esimerkiksi lentoreitin sään. Koneelle päästyämme (ennen matkustajien koneeseen nousua) meidän on vielä tarkistettava välineistö ja varmistettava, että kaikki toimii niin kuin pitää, jotta pystymme takaamaan parhaamme mukaan lennon sujuvuuden tilanteessa kuin tilanteessa.

Osaamistamme seurataan ja pätevyys testataan vuosittain. Koulutus ei ole kuin koulun penkillä istuisi, vaan se pitää teorian lisäksi sisällään muun muassa ensiaputaitojen harjoitusta tajunnanmenetyksestä synnytykseen, tulipalon sammutusta, uinti- ja evakuointiharjoituksia. Kokemusta itselläni on alan konkareihin verrattuna vähemmän, mutta siitä huolimatta omiin taitoihin on luotettava ja työssä täytyy osata tehdä nopeasti päätöksiä kovankin paineen alla. Jokaisen (työ)panos on tärkeä.

Työ tuntuu aika ajoin raskaalta, mutta päivääkään en ole kohdannut, ettenkö olisi nauttinut työstäni. Tässä työilmapiiri ja mukavat työkaverit ovat tärkeässä osassa. Hyvässä porukassa työskentely on vaivatonta ja matkustajatkin yleensä huomaavat saumattoman yhteistyön ilon. Tiukemman paikan tullen työkavereiden merkitys kasvaa: jokaisella on oma tehtävänsä tilanteesta selviytymisessä – oli kyse sitten sairaustapauksen hoidosta tai lennon pitämisestä aikataulussa.

Ihanan Paulan kanssa Varnan käännöllä

Työ on siis paljon enemmän kuin mitä matkustajan silmä näkee. Tulevien viikkojen aikana käsittelen enemmän työtäni lentoemäntänä ja mikäli sinulle tulee mieleen kysymyksiä, otan niitä mielelläni vastaan. Pyrin käsittelemään niitä parhaani mukaan työtäni koskevissa postauksissa.

Ihanaa viikonloppua!
Tanja

3 thoughts on “Työni lentoemäntänä: kurkkaus kulisseihin”

    1. Moikka Marjo! Kiitos kommentista ja kysymyksestä. Työskentelin ennen Norwegiania lentokentällä turvatarkastajana ja kun syksyllä 2016 aukesi haku lentoemännäksi, päätin lapsuuden haaveen lisäksi mielenkiinnosta laittaa hakemuksen sisään. Olin turvassa työskennellessäni kuullut paljon hyvää yhtiöstä. Tuo haku oli myös Norwegianilla ensimmäinen, johon hyväksyttiin myös silloin lentokokemattomia tyyppejä, joihin minäkin kuuluin. Hakemus puri rekrytoijiin, pääsin haastatteluihin ja sitä kautta intensiiviseen koulutukseen. 🙂 Päivääkään en ole katunut päätyessäni kyseiseen yhtiöön.

      Kiva kuulla, että olet tykännyt lentää kyydissämme!

  1. I precisely needed to appreciate you once again. I am not sure the things that I might have handled in the absence of the entire points provided by you on such a problem. It has been a very frightful dilemma in my circumstances, however , noticing the skilled mode you processed that made me to jump over fulfillment. I am happier for this help and in addition hope that you know what a great job you are always getting into instructing others through the use of your web blog. I know that you have never encountered all of us.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *